Juhani yksi kaksi kolme ja neljä

Suomi ja suomalaisuus neljän sukupolven, neljän Juhanin kokemuksellisuuden kautta, koko maan itsenäisyyden ajan – koskettaen erityisesti siirtolaisuutta ja ulkopuolisuutta.

Romaani Juhani yksi kaksi kolme ja neljä on kolmas teos Mika Hannulan sarjassa, joka käsittelee suomalaisuuden sisältöjä, ja arvoja ja intohimoja, joilla sisältöä luodaan ja muokataan. Ensimmäinen on Suomi, suomalaisuus, olla suomalainen (Like 1 997) ja toinen Suomalaisuudesta – erään sukupolven tarina (niin & näin 2007). Molemmat perustuivat sekä tieteellisiin tutkimuksiin että ennen kaikkea narratiivisiin haastatteluihin.

[Lehdistötiedote PDF]

Juhani neljä ---   Kävin isoisän töissä. Vierailulla. Ihme paikka. Kuin aika olisi pysähtynyt. Pölyistä ja jotenkin ankeaa. Liian hiljaista tai sitten aivan liian äänekästä. Rytmitöntä, onttoa ja hapuilevaa. Todellisuuden perässä, todellisuutta perässä. Isoisä istui firmansa kahvihuoneessa. Se istui siellä aina. Useimmin se istui siellä yksin. Joi teetä, ei koskaan kahvia. Joi teetä ja luki lehtiä. Aamun lehden, suomeksi ja ruotsiksi, paikallislehdet ja koko maan kattavan lehden. Kaikki se luki. Ja sitten se luki vielä ne iltapäivälehdet. Nekin tulivat aamulla vaikka olivat olevinaan iltapäivän uutisia. En ymmärtänyt mikä lehtien ero oli, mutta se ei minulle kuulunut. Ota lehdet ja lue, sanoi isoisä kun sen töihin meni, kun siellä kävi ja sen pöydän ääreen istuutui. Muuta se ei tarjonnut. Jos halusi limsaa, sitä piti itse hakea kioskilta. Rahaa se kyllä siihen antoi. Eikä kysynyt vaihtorahojen perään. Se ei ollut sillä lailla lainkaan nuuka. Kävin isoisän töissä harvakseen. Vain jos oli pakko. Nyt oli pakko. Oli talvi ja kylmä, todella kylmä. En tiennyt minne muualle mennä. En halunnut mennä harjoituksiin. En halunnut mennä kotiin. En halunnut mennä kirjastoon. En halunnut mennä minnekään, joten tulin tänne. Täällä oli hyvä olla. Olo kuin ei olisi oikeastaan missään. Pysähtynyt aika. Pysähtyneet odotukset, vaivalloiset halun ja toiveen purkausten pysähdykset.